Oli taas se aika päivästä, kun toimeni keskeytettäisiin. Ensin se pieni kapula alkoi soimaan ja heti sen jälkeen se tyyppi tuli huoneeseen nostamaan minut ylös ihanan kotoisalta viltiltäni. Kohta olin jo hukutettuna ylisuureen haalariin ja sen lisäksi käärittynä tukahduttavan kuumaan lampaantaljaan. Mä niin vihasin tätä aikaa päivästä.
Tunneilta tuntuvan hetken kuluttua saavuimme viimein määränpäähän. Ulkona oli viileää, synkkää ja kaikinpuolin epämukavaa verrattuna omaan pehmoiseen nurkkaukseeni television äärellä. Nyt mut oli nostettu kosteaan neliömäiseen hiekkakasaan istua nököttämään. En ymmärrä miksi mut tuotiin aina tasaisin väliajoin istumaan tähän valtavaan hiekkaläjään? Mietin nopeasti protestoinnin mahdollisuutta, mutta päätin kuitenkin hiljaa tyytyä kohtalooni. Huuto oli todettu hyödyttömäksi jo niin monet kerrat.
Niinpä siinä hiljaa istua kökötin keskellä suurta hiekkaneliötä. Katselin ympärilleni ja huomasin nelipyöräisen kärryni olevan parkissa hiekkakasan vieressä. Se iso nainen, joka mut tänne aina raahasi istui läheisellä penkillä jonkun toisen samannäköisen tyypin kanssa. Sen suu liikkui taukoamatta. Toisella puolen oli suuri hopeisena hohtava mäki. Lähdin vaivihkaa hivuttautumaan mielenkiintoisen mäen suuntaan. Viimein kun miltei saavutin mystisen mäen, se nainen tuli ja nappasi minut takaisin hiekkakasaan. Olisi se pitänyt arvata. Mun oli ilmeisesti tyydyttävä istumaan tässä kasassa -tuli mikä tuli.
Olin juuri vetämässä ilmaa keuhkoihini saadakseni aikaan mahdollisimman kovan kiukkuäänen, kunnes viereeni tuotiin punahaalarinen tyttö. Tyttö näytti yhtä kyllästyneeltä hiekkakasoissa istumiseen kuin minäkin. Me tuijotettiin pitkän aikaa toisiamme täyden hiljaisuuden vallitessa. Jollain tavalla tyttö muutti hiekkalaatikon heti äärimmäisen mielenkiitoiseksi paikaksi. Se märässä mullassa istuminenhan oli miltei yhtä seikkailua! Pian tyttö sanoi: ’’Täh dä’’,ja ojensi minulle keltaisen hiekkalapion. Mä hymyilin tytölle otteassani lapion, mutta en uskaltanut päästää ääntäkään.
Se päivä kerrostalolähiön vaatimattomalla leikkikentällä oli erään kauniin ystävyyden alku.
Hyvä kurkistus pienen lapsen maailmaan :) Teksti soljui eteenpäin mielenkiintoisena ja varsinkin lopusta tykkäsin kun paikalle tuotiin punahaalarinen tyttö. Näiden kahden lapsen ystävyydestä olisin voinut lukea enemmänkin.
VastaaPoistaTämä oli aivan ihana! Varsinkin tuo hoitotätien (oletan, että ne siellä penkillä oli sellasia :O) kuvailu ja "mekaaninen toimiminen" oli hauska.
VastaaPoistaTosi hyvää tekstiä alusta loppuun, ei mitään turhaa, muttei myöskään mitään liian vähän :)
Hauska näkökulma vauvojen maailmaan :)
VastaaPoistaToimivaa kerrontaa.
Hyvä otsikko.
Ja ikä paljastuu myös :)
Vau, hieno kuvaus tosta vauvojen ystävyydestä. Näin tarinassa oman nuorimman lapseni ja hänen punahaalarisen ystävän istuvan hiekkalaatikolla vierekkäin. :)
VastaaPoistaOi vitsi, vähän hauska! Vaikkakin ei me kaikki hoitotädit noin kurjia olla ;)
VastaaPoistaHyvin kerrottu, mielenkiinto jäi ylle lukemisen jälkeen, ja ois tosiaan voinu lukea enemmänkin :)
"Mä hymyilin tytölle otteassani lapion, mutta en uskaltanut päästää ääntäkään", mä osaan kuvitella miten se tyttö tuijottaa toista :D tosi eläväinen ja lapsenmieleen paneutuva -jos näin voi sanoa- teksti. Hoitotäti oli kyllä aika kurja tyyppi!
VastaaPoista