Oli tammikuinen perjantai päivä. Olin hiljattain aloittanut uuden työn Jyväskylässä. Pikkuhiljaa olin alkanut sopeutua uuteen toimenkuvaani ja aloin todella pitää työstäni. Luultavasti sen ansiosta pitkät junalla taitettavat työmatkatkaan eivät tuntuneet niin mahdottomilta kuin olin aluksi kuvitellut. Aamupäiväni sujui rutiinilla aina puoleenpäivään asti. Ruokatunnilla sain puhelun, jonka ansiosta taukoni venähti miltei puolella tunnilla. Jotakin vartiointifirmaa edustava puhelinmyyjä kaupitteli uusia, edullisia turvallisuusjärjestelmiä kotitalouksiin. Ruokatunnin jälkeen olin onnellisesti yksi ’’maan turvallisimman kodin’’ –omistajista sekä noin 600 euroa köyhempi.
Myöhemmin soitin Irinalle ja kerroin myöhästyväni aiemmasta junasta uuden hankintani takia. Irina nauroi ja sanoi minun olevan ylisuojelevainen hullu, tai jotain sinne päin. Irina onnistui aina saamaan minut nauramaan. Samalla lupauduin kotiintullessani koukata lähikaupan kautta, koska Irina oli unohtanut ostaa kaupasta greippejä. Hän valmisteli huomisia syntymäpäiväkutsujaan ja greipit olivat hänen arvionsa mukaan elintärkeä osa tarjoilua. Niinpä lupasin tulla kotiin kaupan kautta.
Iltapäivällä lähdin myöhemmin töistä venähtäneen ruokatunnin vuoksi. Onneksi junia kulki aina puolentunnin välein. Kello 17.00 –juna oli kuitenkin pahasti jäljessä aikataulusta. Kuulutusten mukaan taas joitakin rataongelmia pakkasen vuoksi. Kärsimättömimmät ihmiset menivät naama punaisina osoittamaan mieltään ja vaatimaan korvauksia lipunmyyntitiskiltä. Omaa päivääni sekään ei vielä onnistunut pilaamaan. Siinä mä seisoin, ylihintaisen turvajärjestelmän ostaneena, miltei kahdenkymmenen asteen pakkasessa odotellen junaa hymyssä suin.
Kotiintullessa ja kädessä pussillinen greippejä, huomasin ettei Irina ollutkaan kotona. Keittiön pöydällä oli lappu, jossa Irina ilmoitti lähtevänsä kauppaan. Niin Irinan tapaista – ihme että oli odottanut näinkin kauan. Mä istuin sohvalle ja avasin television. Myöhemmin illalla puhelimeni soi. Sen jälkeen muistini pimenee.
Siitä onnettomuudesta on tänään tasan vuosi. Kokonainen vuosi –ja tässä mä vielä istun aivan kuten 12 kuukautta sitten. Kokonaisen vuoden se päivä oli pyörinyt mun silmissä kuin filminauha. Aina samaan kohtaan asti, jonka jälkeen se kelaa itsensä takaisin alkuun. Koko vuoden ajan mä olin epätoivoisesti yrittänyt etsiä syyllisiä ja selityksiä tapahtumille kuitenkaan onnistumatta siinä. Sitä Irinaan törmännyttä rattijuoppoa ei koskaan saatu kiinni.
Irina olisi ansainnut enemmän. Paljon enemmän kuin oman palstan sanomalehden lyhyesti -osastolta. Irinalle annettiin kapea palsta Oulunjoen lohien katoamisen ja keinotekoisten vesiputousten rakennushankkeen väliltä. Irina ei ollut enää edes Irina vaan noin kolmekymmentä vuotias naishenkilö.
"Irina ei ollut enää edes Irina vaan noin kolmekymmentä vuotias naishenkilö."
VastaaPoistaNIIN. LOISTAVA. Tosi ihana juttu vaikka onneton olikin, Irina parka. >3< Tykkäsin tosta viimisestä fraasista ehdottomasti eniten, se kokosi tarinan hyvin yhteen ja lopetti nätisti~ <33
Tarina, joka eteni sujuvasti ja mielenkiintoa pitäen ihan loppu"metreille" saakka. Annetut sanat oli sulautunu tarinaan tosi hyvin. Viimeinen lause oli mainio oivallus! :-)
VastaaPoistaViimeinen kappale kokonaisuudessaan on erityisen hyvä tekstin lopetus.
VastaaPoistaTekstissäsi yhdistyvät rakkaus ja kuolema. Kerronta on uskottavaa. Annetut sanat on upotettu huomaamattomasti tekstiin.
Hienoa!
Hiukan oli- sanan toistoa joissakin kohdissa, mutta muuten varsin sujuvaa tekstiä. Mielenkiinto säilyi loppuun asti. Varsinkin toiseksi viimeinen kappale oli hyvä :)
VastaaPoistaPakko myös sanoa tämä sama, eli mahtava lopetus tuo "Irina ei ollut enää edes Irina vaan noin kolmekymmentä vuotias naishenkilö."
VastaaPoistaTarinan alussa tuli paha tunne ettei lopussa voi käydä hyvin. Kaikki se hyväntuulisuus ja muu. Koko ajan vaan toivoi, että Irina odottaisi kotona ja kaikki olisi hyvin!
Toivon, ettei se rattijuoppo ollut mun tarinan Rampe :(
Pidin kertojasta heti, ja Irinastakin kertojan kertoman perusteella. Kertoja selvästi rakastaa Irinaa syvästi, ja se onkin kauheinta tarinassa. Miten se mies ikinä selviää Irinan kuolemasta... mua alko ahdistaa. Tosi karua, mutta taitavaa kerrontaa, vautsi :)
VastaaPoistaHieno tarina, ja käännekohta :) Hyvä Eulah! Tykkäsin kohdasta - "Irinalle annettiin kapea palsta Oulunjoen lohien katoamisen ja keinotekoisten vesiputousten rakennushankkeen väliltä" - kuvastaa hyvin ihmisen elämän arvoa, siellä sitä ollaan keskellä kaiken.
VastaaPoista